10 faktaa suomalaisesta kahvikulttuurista

Tiesitkö, että suomalaiset juovat keskimäärin 3 kahvikupillista kahvia päivässä? Entä tiesitkö, että kahvikulutusta rajoitettiin Suomessa 1940-luvulla. Nämä ja monta muuta kahvifaktaa suomalaisesta kahvikulttuurista löydät tästä blogista.

  1. Suomalaiset juovat keskimäärin 3-5 kahvikupillista päivässä. Tarkka keskimääräinen kulutus per henkilö on 3,2 kahvikupillista.
  2. Kaikista myydyin kahvi on Juhla Mokka. Juhla Mokka -kahvin makua on vaalittu jo vuodesta 1929 asti.
  3. Vuosina 1942-1954 suomalaisten kahvinjuontia rajoitettiin kun kahvin vienti vaikeutui maailmansotien takia
  4. Suomalaiset ovat maailman kovimpia kahvinjuojia. Vuonna 2020 kulutus oli 9,3kg/hlö/vuosi eli noin 20 puolen kilon kahvipaketillista per henkilö vuodessa.
  5. Suodatinkeitin on yleisin tapa valmistaa kahvi.
  6. Vaaleapaahtoiset kahvit ovat suosituimpia, mutta tummapaahtoisten kahvien kulutus kasvaa koko ajan.
  7. Suomeen tuodusta kahvista noin 80% tulee Brasiliasta, Kolumbiasta ja Hondurasista.
  8. Vahvistuva kahvitrendi Suomessa on espressopohjaiset kahvijuomat ja niiden kulutus kasvaa. Moni on hankkinut kotiinsa esimerkiksi espressokeittimen ja kahvipapujen jauhamista varten papumyllyn.
  9. Eniten kahvia juovat iäkkäät ihmiset (65-74-vuotiaat), joista noin 95% kertoo juovansa kahvia.
  10. Suomen ensimmäinen kahvila avattiin Turkuun vuonna 1773.

 

Opitko jotain uutta? :)

Kahviterveisin, Inkku

Uusimmat kahvi-uutiset suoraan sähköpostiisi.

Iinaroosa Kanth on Pauligin 20. kahvilähettiläs

Kirjoittaja: Inkku

Hyvän kahvin lähettiläs

Hyvä kahvin lähettiläänä tunnen kahvit ja kahvitrendit. Tervetuloa tutustumaan kahvin maailmaan!

Back to top